Muuttuva saaristolinnusto - haahkan, merikotkan ja merimetson yhteiselo

Ihminen on elänyt saaristolintujen kanssa yhteiseloa vuosituhansien ajan. Linnuille ihminen on aina ollut ja on yhä edelleen merkittävä vaikuttaja, joka on säädellyt niiden määriä varmasti enemmän kuin mikään muu ympäristötekijä. Valitettavasti säätely ei ole aina ollut linnuille edullista.

Jo 1700-luvulla Turun akatemian professori Pehr Gadd peräänkuulutti haahkan suojelun tarvetta jopa haahkan kesyttämistä hanhien tavoin. Varsinkin 1800-luku muodostui vesilinnuille tuhoisaksi, kun saariston väkimäärä lisääntyi voimakkaasti ja samaan aikaan metsästysaseet kehittyivät entistä tarkemmiksi ja tulivoimaisemmiksi. Niinpä Suomen luonnonsuojelun uranuurtaja, maisteri Rolf Palmgren pelkäsi 1910-luvulla esimerkiksi haahkan tästä syystä kuolevan Suomessa sukupuuttoon.

Palmgrenin jälkeen saaristossa on tapahtunut suuria muutoksia. Alkuperäisväestö varsinkin uloimmilla alueilla on lähes kokonaan kadonnut. Sen sijaan kesäasukkaat ja retkeilijät ovat tulleet tilalle. Ihmisen merkitys lintujen kannalta on ratkaisevasti muuttunut. Kalastusta ja metsästystä harjoittavan luonnon hyödyntäjän - valitettavasti usein myös ryöstäjän - rooli on muodostunut koko saaristoekosysteemin mullistajaksi. Ihminen on luonut uuden saariston, johon myös lintujen on ollut sopeuduttava.

Haahkakannan romahdukseen useita syitä

Muutokset näkyvät kaikkialla Turun saaristossa, myös täällä Kustavin alueella. Kun tulimme Ströömin ja Seksmiilarin rannoille 1960-luvun puolivälissä oli mökkejä vasta harvakseltaan siellä täällä ja veneliikenne vain murto-osa nykyisestä. Haahkakoiraiden kumea huhuilu kaikui karien kupeilta, kun haahkamammat valmistautuivat vuosi vuodelta yhä runsaammin joukoin hautomaan muniaan. Kannat kasvoivat voimakkaasti kaikkialla eteläsaaristossa, myös Kustavissa. Kesäiset ”poikuelautat”, jotka syntyivät useiden naaraiden lyöttäytyessä poikasineen yhteen, olivat oleellinen osa saaristomaisemaa. 2010-luvulta alkaen haahkojen lukumäärä on dramaattisesti vähentynyt. Poikuelautat ovat pienentyneet, jopa paikoittain kadonneet lähes kokonaan. Eri puolilla rannikkoamme ovat tutkijat yrittäneet selvittää romahduksen syitä. Syitä on ilmeisesti useitakin ja ne vaihtelevat rannikkojemme eri osissa.

Erääksi merkittäväksi haahkan uhkaajaksi on osoittautunut luonnonsuojelumme ”sankarikohteen” maineen vuosituhannen vaihteessa saavuttanut merikotka, jonka historia on kaikille tuttu. Ensin rajoittamaton metsästys, pesien hävittäminen ja yleinen vaino rajoittivat merikotkakantoja vuosikymmenten ajan. Kun laji saatiin rauhoitettua ja jäätiin odottamaan positiivisia vaikutuksia, tulivat esille uudet ongelmat – ympäristömyrkyt. Kustavinkin rannoilta alkoi löytyä kuolleita kotkia, munan kuoret ohenivat ja poikaset eivät enää kuoriutuneet. Yhä useampi pesä autioitui ja esimerkiksi vuonna 1974 koko Suomessa kuoriutui vain neljä poikasta! Kustavin viimeinen merikotka pesi Lypyrtin saarella 1970-luvun alussa. Sukupuuton uhka oli totta. Sen jälkeen alkoivat pelastustoimet. Vapaaehtoiset kansalaiset usein merivartijoiden tuella alkoivat kuljettaa talvisin sikaloissa kuolleita myrkyttömiä sikoja saarille antaakseen kotkille puhdasta ruokaa.

Ruokinnalla pelastettu merikotka levisi myös sisämaahan

Ruhoja kuljetettiin myös Pleikilänrannasta Kihdin reunalle Susiluodon merivartijoiden avustamana. Seuraukset alkoivat näkyä saaristoissa varsin nopeasti ja lintujen pesimätulokset paranivat vuosi vuodelta. Pesintää seurattiin säännöllisesti, mutta pesimäpaikat ja kotkien reviirit pyrittiin pitämään julkisuudelta piilossa häirinnän rajoittamiseksi. Nykyisin Länsi-Kustavin saaristossa on muutama asuttu pesä, joita ilmeisesti samat parit käyttävät säännöllisesti. Rannikkoalueet alkavat olla jo täyteen miehitettyjä. Kesällä 2018 Suomessa kuoriutui 450 poikasta. Liikakasvun rajoittamiseksi talviruokinnat lopetettiin jo vuonna 2001. Siitä huolimatta yhä useammin merikotkien on todettu pesineen myös suurten sisäjärvien rannoilla kaukana rannikolta.

Ennen kotkien aikakautta haahkan poikasten vaarallisimpia vihollisia olivat suuret lokit erityisesti merilokki. Haahkaemot olivat niille kuitenkin liian suuria ja niinpä merilokin ilmestyessä haahkapoikueen näköpiiriin emo keräsi poikaset lähelleen siipien suojaan ja puolusti poikasiaan syöksyvää lokkia vastaan. Vasta jos lokki onnistui hajottamaan poikueen emon suojasta, sen saalistus onnistui. Useimmiten se epäonnistui.

Merikotka haahkan uhkana - turistit turvana

Merikotka on kuitenkin vaikeampi vastustaja. Se on petolintu, joka tarvitsee lihaa ravinnokseen ja haahka poikasineen on antoisaa saalista. Se on yhtä vaarallinen sekä emolle että poikasille. Siksi kotkan ilmestyessä haahkojen näköpiiriin emot sukeltavat veden alle ja poikaset jäävät ilman suojaa. Hajallaan oleva poikasparvi ovat helppo saalis paitsi kotkalle myös paikalle ryntääville meri- ja harmaalokeille. Osittain tämän seurauksena haahkan poikuelautat ovat nykyisin harvinaistuneet saaristossa. Myös hautovat naaraat ovat uhanalaisia, erikoisesti avoimilla ulkoluodoilla pesiessään. Vaikka merikotka valitsee pesä- tai oleskelupuunsa yleensä kookkaiden, metsää kasvavien saarten sisäosista, niin saalistuskohteiksi kelpaavat myös ulkoluodoilla pesivät haahkat. Avoimella kalliolla hautova emo on suurimmassa vaarassa, mutta tutkijat ovat todenneet, että yhä useammin myös tiheissä katajikoissa tai lehtipensaiden kätköissä sijaitsevan pesän haltija joutuu usein kotkan saaliiksi.              

Haahka osaa kuitenkin myös sopeutua petojen saalistukseen. Dosentti Göran Bergman havaitsi jo vuosikymmeniä sitten, kuinka Hangon vierasvenesatamassa haahkat toivat pienet poikasensa purjeveneiden lähelle suojaan, kun meri- tai harmaalokki ilmestyi näköpiiriin. Bengtskärin majakkasaaren tutkija Seppo Sällylä on kertonut kuinka saaren haahkakanta on räjähdysmäisesti kasvanut samaan aikaan jolloin turistit ovat vallanneet saaren. 20 matkailuvuoden aikana haahkojen määrä on lisääntynyt 5 - 20 parista 320 pariin vuonna 2016. Haahkat hautovat muniaan pihan penkkien alla, kukkapenkeissä, pääoven kupeella ja seinänvierillä. Ne eivät piittaa mitään saaren turistivirroista. Haahkat turvautuvat ihmiseen, koska matkailukauden aikana saarella ei ole merikotkia, minkkejä eikä isoja lokkeja.

Merimetso – nopeasti lisääntynyt paluumuuttaja

Merikotkan haahkaan kohdistuva saalistuspaine helpottuu myös alueilla, jonne on kerääntynyt pesimään merimetsoja. Se on nykyisin tunnettu paluumuuttaja saaristoissamme ja saanut runsaasti kielteistä huomiota pesiessään suurissa kolonioissa eri puolilla rannikkoamme. Merimetsoista ei kukaan osannut uneksiakaan ennen 2000-luvun alkua, jolloin lajin kannat kasvoivat Itämerellä räjähdysmäisesti. Turun saariston ensimmäinen pesintäyritys havaittiin Nauvon Vänössä 1997.        

Kustavin Seksmiilarin ulapalla ensimmäinen pesintä todettiin Harunin saarella vuonna 2003, jolloin siellä pesi 16 paria. Seuraavana kesänä siellä asusti jo 234 paria! Samana kesänä ne olivat tunkeutuneet jo Seksmiilarin Klubbenille (11 paria) ja Kallioriutalle (4 paria). Vuonna 2006 merimetsoja laskettiin alueelta ainakin noin 500 paria. Ihmisten suhtautuminen tähän "mustaksi viikingiksi" kutsuttuun lintuun on ollut kaksijakoista, usein varsin kielteistä. Syynä on niiden aikaan saamat ja kauaksi näkyvät maisemamuutokset pesäkarien kasvillisuudessa sekä haitat kalastukseen. Viimeisten tutkimusten mukaan merimetson ravinto koostuu lähes yksinomaan kalasta ja hyvin suuri osa kalastajien harmiksi ahvenesta. Ei ihme, sillä tutkimuksissa on todettu merimetson keskimääräisen kalan kulutuksen olevan noin 300-540 g/vrk. Vuoden 2016 laskentojen mukaan Suomessa pesi jo noin 25 500 paria (Vösa ym. 2017).  Voi vain ihmetellä kuinka paljon tuo määrä poikasineen kuluttaa kalavesien tuotannosta!

Merimetsojen pesäkarit kotkien ”gurmee-ravintoloita”

Merimetsojen runsaus on kuitenkin tuottanut paikallista helpotusta haahkapoikueille. Kun merimetsojen pesissä on poikasia, niiden pesäsaaret ovat kotkille kuin ”gurmee-ravintoloita”. Nälän yllättäessä ei tarvitse muuta kuin lentää karille ja ottaa paras ruokapala. Niinpä Kustavissakin on nähty useiden, vielä pesimättömien nuorten kotkien oleilevan merimetsokolonioita ympäröivien saarten puissa, ja kun nälkä alkaa vaivata ”käväistään ravintolassa”. Osittain tästä syystä Seksmiilarin merimetsoyhdyskunnatkin ovat viime vuosina pienentyneet.

Lintukannat vaihtelevat ihmisen toiminnan takia - tai ihmisestä riippumatta

Kuten ylläesitetty kuvaus osoittaa ihminen kykenee säätelemään lintukantoja välittömästi kuten ruokkimalla kotkia talvisin myrkyttömällä ravinnolla tai säätämällä onnistuneita metsästysasetuksia, pesimäaikaisia maihinnousukieltoja lintukareille ja poistamalla kettuja ja minkkejä pesäsaarilta. Niiden avulla haahkakannat saatiin sotien jälkeen kasvamaan ennen näkemättömän suuriksi. Toisaalta ihmisen toiminnan ansiosta Itämeren myrkyttyminen varsinkin aikaisempia vuosina on ollut vaikea ongelma ja nykyinen rehevöityminen viime vuosikymmenien aikana on osaltaan mahdollistanut merimetsojen räjähdysmäisen lisääntymisen alueella ihmisestä riippumatta.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva yliopistonlehtori

Viitteitä: Vösa R., Högmander J., Nordström M., Kosonen E., Laine J., Rönkä M. & von Numers M. Saaristolinnuston historia, kannankehitys ja nykytila Turun saaristossa. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 226, 311 sivua.

 

 

 

Risto Lemmetyinen
Haahka pesällään
Merikotka onnistuttiin pelastamaan sukupuutolta
Merimetso on nopeasti lisääntynyt paluumuuttaja

Ajankohtaista

26.01.2020 - 20:25

Yhdistyksen hallitus antoi keväällä 2019 Kustavin Kivimaan koulun oppilaille ideoitavaksi Vevesille oman logon.

08.09.2019 - 22:59

Vesilinniemen Vesiensuojeluyhdistyksen tavoitteena on edistää vesiensuojelua sekä vesistöjen ja rantojen kunnostusta ja hoitoa.

28.07.2019 - 12:14

Mikä on kasvi on ärviä, entä miten ahvenvita leviää ja voiko rakkolevää muka syödä? Näihinkin kysymyksiin sai moni Kustavin Salessa lauantaina 27.7. poikennut asiantuntevia vastauksia.