Toimintakertomus vuodelta 2018

VUOSIKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS TOIMINTAVUODELTA 2018

Sisällysluettelo:
Yleistä
Jäsenistö
Vuosikokous
Hallinto
Talous
Toiminta
Tuloslaskelma ja tase

YLEISTÄ
Vuosi 2018 oli yhdistyksen kolmas toimintavuosi. 
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää toimialueensa vesistöjen suojelua, kunnostusta ja hoitoa.Tavoitteena on pitää rannat hyvinä virkistyspaikkoina ja samalla huolehtia alueen luonnonsuojelusta. Lähivesiemme ja koko Saaristomeren tulevaisuus on meidän käsissämme.

JÄSENISTÖ
Vuoden 2018 lopussa oli jäseniä yhteensä 75 kpl, joista varsinaisia jäseniä oli 43 kpl ja kannatus-/perhejäseniä 32 kpl.
Tuloksellisen toiminnan edellytyksenä on laaja jäsenmäärä, jonka saavuttamiseksi tehdään jatkossakin toimenpiteitä.
Jäsenmaksut olivat 20€/varsinainen jäsen ja 10€/kannatus/perhejäsen.

VUOSIKOKOUS
Vuosikokous pidettiin Kustavin kunnantalolla 26.05.2018. klo 13.00
Tilaisuuden alussa Tove Holm Saaristomeren Suojelurahastosta piti esitelmän Suojelurahaston toiminnasta.
Vuosikokouksessa Valonian Jarkko Leka julkisti tekemänsä raportin Vesilinniemen merenlahtien kuormitus- ja kunnostusselvityksestä.

HALLINTO
Vuosikokouksessa valittiin erovuoroisten jäsenten tilalle seuraavaksi kaksivuotiskaudelle Jukka Ekuri, Erja Nio, ja Jyrki Pitkänen. Jäseninä jatkavat Asko Nurmi, Pia Ranta, Kirsi Hemmilä ja Juha Vasanen. Puheenjohtajaksi valittiin Jarkko Turvanen.
Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan varapuheenjohtajaksi Asko Nurmen, sihteeriksi Erja Nion ja rahastonhoitajaksi Juha Vasasen. Toiminnantarkastajana toimivat Emilia Pennanen ja varalla Aki Pennanen.

TALOUS
Yhdistys toimii pääsääntöisesti jäsenmaksuvaroin. Talous on ollut koko toimintavuoden ajan vakaa. Taseen loppusumma 31.12.2018 on 1.109,08€

TOIMINTA
Maatalouden kuormitus omalta osaltaan pitää yllä vesistöjen korkeaa ravinnetasoa. Kipsin käytöstä saatuja tuloksia  on seurattu ja sen käytön mahdollisuuksia tullaan selvittämään.
Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistyksen teettämän vesistön kuormitus- ja kunnostusselvityksen tuloksena on ehdotettu toimenpiteitä Vesilinniemen merialueen tilan parantamiseksi. 
Näiden toimenpide-ehdotusten seurauksena on tehty talkootöinä kaislikoiden niittoa veden virtaaman parantamiseksi. Uposkasvien nopea lisääntyminen vesistössämme on suurin ongelma. Niiden poistoa on kokeiltu erilaisia menetelmiä käyttäen. Toistaiseksi huonoin tuloksin. Kosteikkojen rakentamisen tarvetta on tutkittu. Selvitettiin omatoimista näytteidenottomahdollisuutta veden laadun seuraamiseksi.
Pyydettiin selvityksiä yrittäjien kalustosta ja palveluista, sekä hinnoittelusta uposkasvien ja ruovikoiden poistamiseksi.
Paikallisia yrityksiä pyritään saamaan yhteistyökumppaneiksi, niin että korvausta vastaan heidän logonsa voidaan sijoittaa kotisivuillemme.
Yhdistykselle päätettiin hankkia oma logo. Sen suunnittelu sovittiin tehtäväksi yhdessä Kivimaan koulun oppilaiden kanssa.
Yhdistys otti käyttöönsä direktiivien mukaisen tietosuojaselostuksen, joka sijoitettiin myös  kotisivuillemme.
Vuoden aikana oli tapaamisia Valonian Jarkko Lekan ja ELY-keskuksen Janne Suomelan kanssa.Pyrittiin kartoittamaan kohteita, joihin ensisijaisesti pitäisi tehdä toimenpiteitä.
 
Tärkeinä toiminnan painopisteinä ovat edelleen jäsenten hankinta yhdistykselle, jäsenistölle tiedottaminen toiminnastamme ja kannustaminen mukaan hankkeeseemme vesistön parantamiseksi. Tiedotustoimintaa on tehty sähköpostilla, materiaalia postilaattikoihin jakamalla, sekä kotisivujen välityksellä. Tienhaaroihin on pystytetty veves.fi -kylttejä.

Ajankohtaista

17.06.2020 - 09:18

Pleikilänviikissä sekä Katitraumassa tehdään uposkasvien leikkuutyötä veneväylältä 13.7.2020 alkaen. Niittotyöhön on varattu 4-5 päivää.

17.06.2020 - 08:42

Vesilinniemen Vesiensuojeluyhdistyksen vuosikokous pidetään Kivilin kokouskalliolla, os. Vesilintie 125, perjantaina 24.7.2020 klo 18.30.

26.01.2020 - 20:25

Yhdistyksen hallitus antoi keväällä 2019 Kustavin Kivimaan koulun oppilaille ideoitavaksi Vevesille oman logon.