Kun 10-vuotias helsinkiläispoika pääsi 1950-luvun alussa Kustavin saaristoon, se oli kuin unelmien aarresaari. Vedet olivat kristallinkirkkaita ja hauet ja kalaparvet näkyivät jopa 5 metrin syvyydessä. Pohjan kasvillisuus oli upea.
Toista on nyt. Parhaimmillaan näen kotirannassani Pohjois-Vartsalassa parin samean metrin läpi harmaan pohjan. Kysyn usein itseltäni, miten tämä tuho on ollut mahdollinen vain yhden vajaan ihmisiän aikana? Selityksiä on monia: Itämeren yleinen tila, paikallinen kalanviljelys, maatalous, veneliikenne, Uudenkaupungin ja Porin tehtaat jne.
Tietenkin tilanne masentaa, mutta se ei ole lupa passiivisuuteen. Onkin hienoa, että Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistys on saanut toimintansa käyntiin ja pyrkii parantamaan vesien tilaa.
Kustavista on tullut minulle yli 60 vuoden aikana rakas paikka, joka antaa voimaa ja onnellisuuden tunnetta joka kerta, kun käyn tarkastamassa noin 50 linnunpönttöäni. Siinä on pönttöjä Koskeloille, Telkille, Lehtopöllöille ja suurelle määrälle pienempiä lajeja.
Lähistöllä on Selkämeren vastikään kovan työn jälkeen perustettu kansallispuisto, joka sinänsä luo edellytyksiä vesien puhdistumiselle.
Toivotan yhdistyksellenne mitä parhainta menestystä ja tulen mielelläni joskus tutustumaan työhönne paikan päälle.
Hienoa suojelukesää toivottaa
Pertti Salolainen
Kuvat: Pertti Salolainen
